Onnistunut saunaremontti, kuvat ennen ja jälkeen

Olga Maria Design suunnitteli tämän 1980-luvulla rakennetun talon onnistuneen saunaremontin. Nyt uudistetusta saunaosasta nauttii koko perhe.

Tätä 1980 -luvun alun suurta omakotitaloa on jo paljon uudistettu ja remontoitu nykyajan teknisten vaatimusten mukaiseksi. Nyt tilava saunaosasto kaipasi jo kovasti uudistusta. Edellinen saunaremontti oli tehty n 20 vuotta sitten, kun nykyiset omistajat ostivat talon.

Saunaremontti kokonaisuudessaan purkutöineen ja uudelleen rakentamisineen päätettiin heti alusta alkaen teettää asiantuntevalla urakoitsijalla. Sain olla tekemässä tähän kohteeseen uuden saunaosaston sisustussuunnitelmaa kokonaisvaltaisesti. Haasteena oli suuri pesuhuone, jossa oli iso amme ja vain yksi suihku. Pesuhuonetilaan oli myös eri sivuilta kolme ovea, jotka hankaloittivat tilan käyttöä optimaalisesti. Tavoitteena oli saada pesuhuoneeseen kaksi suihkua sekä uusi amme omaksi ja lastenlasten iloksi.

Haitta-ainekartoituksen jälkeen työt alkoivat asbestipurkutöillä. Kun mittavat purkutyöt oli tehty, päästiin rakentamaan uutta.

Saunaosasto ennen

Onnistunut saunaosaston uudistusremontti

Oikeastaan kaikki rakennettiin alusta asti uudestaan. Tilaa eri toiminnoille saunan pesutilaan saatiin, kun yksi ovi viereiseen varastotilaan voitiin sulkea kokonaan. Käynti varastotilaan kun tapahtuu pääosin toista kautta. Näin pesuhuoneeseen saatiin tilaa uudelle ammeelle, sekä halutuille kahdelle suihkulle. Myös sauna ja pukuhuone uudistettiin kokonaan. Saunaan asennettiin uudet lauteet, pukuhuoneen seinäpinnat uusittiin ja koko saunaosaston valaistus uusittiin. Nyt saunaosaston tunnelmaa voidaan muunnella halutun tunnelman mukaan.

Kuvat jälkeen

Pintamateriaaleiksi lattiaan kaikkiin tiloihin valittiin mustaa 10x10 laattaa, joka jatkaa näin kauniisti jo takkahuoneessa olevaa mustaa lattian laatoitusta. Lattialaattojen saumaus tehtiin lähes valkoisella saumauslaastilla. Seinälaattojen suhteen isännällä oli vain yksi toive. Kunhan laatat eivät ole liian suuria. Sopivan kokoiset ja väriset laatat löytyivät Värisilmästä. Seinälaatat ovat kiiltävää harmaata 20x40 kivimäistä laattaa ja saumaus lähelle laatan väriä. Valitut mustat vesikalusteet - hanat ja suihkut sekä upea valkoinen amme, ovat Svedbergin mallistosta.

Ostoskorisi on tyhjä

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit

Suodata tuotteita

Toimitusehdot

Nämä toimitusehdot ovat voimassa 8.4.2021 alkaen.

Verkkokauppa

Olga Maria
Erkonkatu 3
57100 Savonlinna

+358400871067
shop@olgamaria.fi
olgamaria.fi
2243812-6

Kauppa myy tuotteita täysi-ikäisille yksityishenkilöille. Tuotteiden hinnat sisältävät arvonlisäveron. Pidätämme oikeuden hintojen ja toimituskulujen muutoksiin.

Tilaaminen

Tuotteet tilataan verkkokaupassa siirtämällä ne ostoskoriin ja maksamalla ostoskorin sisältö verkkomaksupalvelussa. Kaikki asiakastiedot käsitellään luottamuksellisesti eikä tilauksen yhteydessä kysyttyjä yhteystietoja käytetä muuhun kuin tilauksen toimitukseen, tai siinä ilmenevien epäselvyyksien selvittämiseen. Kun tilaat verkkokaupasta, samalla inun edellytetään tutustuneen, hyväksyneen ja sitoutuneen kulloinkin voimassa oleviin toimitusehtoihin.

Maksaminen ja maksutavat

Maksupalveluna toimii Klarna Checkout, jonka kautta maksuvaihtoehtoina toimivat lasku, osamaksu, korttimaksu sekä verkkopankkimaksut. Ilmoittamalla tietoja kassalla hyväksyt Klarna AB:n (Klarna AB, Sveavägen 46, 111 34 Stockholm) ehdot. 

Painamalla ”Osta” painiketta hyväksyt Olga Maria Design Shop:n yleiset ehdot.

Tilaus- ja maksuvahvistus

Kun olemme vastaanottaneet tilauksesi, saat sähköpostiisi tilausvahvistuksen, josta näkyvät tilaustietosi. Tarkasta aina tilausvahvistuksen sisältö. Jos sinulla on jotain kysyttävää, ota välittömästi yhteyttä asiakaspalveluumme. Asioidessasi asiakaspalvelun kanssa pidä aina mahdollinen asiakasnumerosi ja tilausnumerosi saatavilla. Tarkasta myös aina paketin saatuasi, että paketin sisältö täsmää tilausvahvistuksessa olevien tuotteiden kanssa.

Asiakaspalveluumme saat yhteyden puh. 040 0871 067 tai shop@olgamaria.fi.


Toimitustavat ja -kulut

Toimituskulut sisältävät lähetys- ja pakkauskulut. Esitämme ostoskorissa arvion tulevista toimituskuluista ensisijaisen käytössä olevan toimitustavan mukaan. Tarkat toimituskulut näet valittuasi tilaukselle haluamasi maksu- ja toimitustavat. Käytössä olevat toimitustavat riippuvat ostoskorin sisällöstä ja yhteispainosta. Voit valita kassalla käytössä olevista toimitustavoista sinulle parhaiten sopivan vaihtoehdon jonka yhteydessä tarkka toimituskulu on esitetty.

Toimitusaika

Yleisimmät toimitusaikamme Suomeen vaihtelevat  muutamasta päivästä noin viikkoon tilauksesta ja toimitustavasta riippuen. Poikkeukset toimitusaika-arvioihin on kerrottu, jos ostoskorissa on varastosta loppuneita tuotteita ja ilmoitamme aina myös mahdollisista viivästyksistä toimitusajoissa heti tilaamisen jälkeen.

Emme vastaa ylivoimaisen esteen aiheuttamista viivästymisistä tai viivästysten aiheuttamista välillisistä haitoista. Verkkokauppa tiedottaa sivuillaan poikkeavista toimitusajoista.

Palautusehdot

Peruuttamisoikeus

Teillä on oikeus peruuttaa tämä sopimus 14 päivän kuluessa syytä ilmoittamatta. Peruuttamisen määräaika päättyy 14 päivän kuluttua siitä, kun viimeinen tavaraerä on vastaanotettu tai ladattavien tuotteiden kohdalla tilauksen vastaanottohetkestä.

Peruuttamisoikeuden käyttämiseksi teidän on ilmoitettava meille päätöksestänne peruuttaa sopimus yksiselitteisellä tavalla (esimerkiksi kirjeellä postitse tai sähköpostilla). Voitte käyttää myös tulostettavaa palautuslomakettamme, mutta sen käyttö ei ole pakollista.

Peruuttamisen määräajan noudattamiseksi riittää, että lähetätte ilmoituksenne peruuttamisoikeuden käytöstä ennen peruuttamisajan päättymistä.

Peruuttamisen vaikutukset

Jos peruutatte tämän sopimuksen, palautamme teille kaikki teiltä saamamme suoritukset, myös toimituskustannukset (paitsi lisäkustannuksia siitä, että olette valinnut tarjoamastamme edullisimmasta vakiotoimitustavasta poikkeavan toimitustavan), viivytyksettä ja joka tapauksessa viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen saatuamme. Suoritamme palautuksen sillä maksutavalla, jota olette käyttänyt alkuperäisessä liiketoimessa, ellette ole nimenomaisesti suostunut muuhun, ja joka tapauksessa siten, että teille ei aiheudu suoritusten palauttamisesta kustannuksia.

Teidän on lähetettävä tavarat takaisin viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä. Määräaikaa on noudatettu, jos lähetätte tavarat takaisin ennen kyseisen 14 päivän määräajan päättymistä.

Olette vastuussa vain sellaisesta tavaroiden arvon alentumisesta, joka on seuraus- ta muusta kuin tavaroiden luonteen, ominaisuuksien ja toimivuuden toteamiseksi tarvittavasta käsittelystä.

Lunastamaton paketti

Lunastamatta jättäminen ei ole sama asia kuin palautus tai peruutus. Lunastamatta jätetystä paketista, josta ei ole tehty erillistä peruutusilmoitusta, perimme toimituskustannukset.

Ongelmatilanteet

Mikäli tuote on kadonnut tai vioittunut kuljetuksen aikana tai se ei muuten vastaa tilaustasi, tulee sinun ilmoittaa virheestä viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisesti Peruutusoikeus ja palautusehdot -kohdassa mainittuun osoitteeseen tai soittamalla yhteystiedoissa mainittuun puhelinnumeroon. Jos paketti on selvästi vaurioitunut kuljetuksessa, teidän täytyy tehdä välittömästi asiasta reklamaatio valitsemanne toimitustavan kuljetusyhtiölle.